Itsemyötätunnon voima

Myötätunnon osoittaminen itselleen ei periaatteessa ole sen kummallisempaa kuin myötätunnon osoittaminen toiselle. Jotta voisimme tuntea myötätuntoa toista kohtaan, meidän on ensinnäkin huomattava, että hän kärsii. Jos emme edes huomaa asunnotonta kadulla, emme voi tuntea myötätuntoa hänen vaikeaa tilannettaan kohtaan.

Seuraavaksi toisen ihmisen kärsimyksen on kosketettava meitä niin, että tunnemme hänen kipunsa (”tunnemme myötä”). Tunnemme myös lämpöä, hellyyttä ja halua auttaa. Ankaran arvostelun sijaan tarjoamme toiselle ymmärrystä ja tukea, kun hän epäonnistuu tai tekee virheitä.

Osoittaessamme myötätuntoa itsellemme toimimme aivan samalla tavoin itseämme kohtaan silloin, kun meillä on vaikeaa, epäonnistumme tai huomaamme itsessämme jotain, josta emme pidä. Emme jätä kipeitä tunteita huomiotta tai torju niitä, vaan pysähdymme hetkeksi olemaan itsellemme ystävällisiä ja miettimään, miten voisimme lohduttaa itseämme ja huolehtia itsestämme vaikeana hetkenä.

Sen sijaan että arvostelemme ja sätimme itseämme armottomasti riittämättömyydestämme, puutteistamme ja virheistämme, olemme itsellemme kilttejä ja ymmärtäväisiä – eihän kukaan ole täydellinen.

Itsemyötätuntoiset ihmiset ymmärtävät, että epätäydellisyys, erehtyminen ja vaikeat elämänkokemukset ovat väistämättömiä. Niinpä he pystyvät olemaan lempeitä itselleen kiperissä tilanteissa sen sijaan, että suuttuisivat ja hermostuisivat, kun elämä ei vastaa odotuksia. Juuri tässä piilee itsemyötätunnon voima.

Itsemyötätunto edellyttää myös, että suhtaudumme tasapainoisesti tunteisiimme: emme tukahduta niitä, mutta emme myöskään suurentele niitä. Muistamme, että myös toiset kärsivät, jolloin oma tilanteemme asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Lisäksi olemme halukkaita tarkastelemaan epämiellyttäviä tunteitamme avoimesti ja uteliaasti. Emme arvostele, tuomitse tai tukahduta tunteitamme, vaan hyväksymme ne sellaisina kuin ne ovat.

Jos sen sijaan arvostamme itseämme juuri sellaisina kuin olemme, meidän on helpompi suhtautua elämään myönteisesti ja uteliaasti, olla avoimia ja antaa muutosten tapahtua.

Myötätunto itseä kohtaan on merkki siitä, että kunnioitamme omaa ihmisyyttämme. Aina asiat eivät suju toivomallamme tavalla. Turhaudumme, koemme menetyksiä, teemme virheitä, törmäämme omiin rajoituksiimme, emme yllä niin korkealle kuin haluaisimme. Turhautumiseen liittyy usein järjetön mutta voimakas yksin jäämisen tunne – ikään kuin minä olisin ainoa maailmassa, joka kärsii ja sotkee asiansa. Totuus kuitenkin on, että kaikki ihmiset kärsivät. Ihmisinä me nyt vain olemme kuolevaisia, haavoittuvaisia ja epätäydellisiä.

Siksi itsemyötätuntoon kuuluukin oivallus siitä, että kärsimys ja riittämättömyyden tunne ovat osa yhteistä ihmisenä olemisen kokemusta eikä jotain, joka tapahtuu ”vain minulle”.

Kun hyväksymme tämän tosiasian sen sijaan, että jatkuvasti taistelemme sitä vastaan, mielemme tyyntyy ja meidän on yhä helpompi tuntea myötätuntoa itseämme ja kaikkia muita kohtaan, jotka kulkevat kanssamme tällä yhteisellä ihmisyyden matkalla.