Lämpimästi tervetuloa sivuilleni! Olen Leena Siitonen, FM, henkinen opettaja, intuitiivinen näkijä ja energiavalmentaja. Teen syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaan valmennettaviani ottamaan energeettisen johtajuuden elämässään Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessani®. Kirjani Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Olen oikeastaan aina elänyt kahden maailman välissä. Pohdin jo pienenä syvällisiä, mietin mitä oikein teen täällä Maan päällä, ja olin herkkä näkemään, vaistoamaan ja kokemaan energiamaailmaa.

Pitkään kutenkin vähättelin herkkyyttäni ja intuitiivisuuttani ja yritin olla niin kuin muutkin. Helsingin yliopistosta valmistuttuani toimin kiinnostavissa mutta hektisissä työpaikoissa. Se oli välillä haastavaa, sillä erityisherkkänä empaatikkona tunsin ympäristön jännitteet ja matalavärähteiset energiat niin, että kuormituin helposti uuvuksiin asti.

En vielä ollut oivaltanut, että herkkyyteni ja yhteyteni energiamaailmaan olivat voimavaroja, joita minun oli tarkoitus käyttää itseni ja muiden hyödyksi. Pidin niitä pelkkinä raivostuttavina esteinä tielläni.

Kun vihdoin löysin tieni henkisyyden pariin, kaikki loksahti kohdalleen. Minussa ei ollutkaan mitään vikaa! Olin vain ajautunut kauas todellisesta itsestäni, korkeammasta minästäni ja sieluni ohjauksesta. Olin unohtanut oman valoni ja tehtäväni täällä. Nyt muistin taas, kuka olin.

Heittäydyin henkisyyden ja energiatyöskentelyn opiskeluun niin innolla, että jätin kaiken muun. Kävin muun muassa intensiivisen, seitsemän vuoden mittaisen henkisen opettajan tehokoulutuksen, joka oli ennen kaikkea syvä matka omaan sisimpääni.

Siitä alkoi uusi korkeavärähteinen elämäni hyvissä viboissa – edelleen kahden maailman välissä, mutta tällä kertaa tietoisena ja kiitollisena.

Elämä, jossa annan sieluni ohjata, mutta pysyn silti juurtuneena omaan kehooni ja voimaani (molempia tarvitaan, koska ihmisyyden ydin on juuri kosketuspinnassa taivaan ja maan välillä). Elämä, jossa vastahakoisen puurtamisen sijasta luon yhä vaivattomammin ja keveämmin, korkeamman minäni ohjauksessa. Elämä, jossa herkkyyteni ei enää ole hankala riesa vaan lahja, jonka avulla voin auttaa muitakin voimautumaan ja linjautumaan sielunsa energiaan.

Henkiseksi opettajaksi valmistuttuani olen tehnyt satoja ellen tuhansia intuitiivisia tulkintoja, ohjannut kymmeniä valmennettaviani heidän yksilöllisissä kasvuprosesseissaan, luennoinut monenlaisissa hyvinvointitapahtumissa ja kirjoittanut kirjan henkisestä kasvusta. Vuonna 2015 perustin oman Hyvät Vibat -yritykseni ja avasin vastaanottoni Kruununhaassa Helsingissä. Teen työtäni paljon myös etänä.

Ammennan työhöni omasta syvästä kasvuprosessistani sekä laajasta yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksestani henkisen kasvun kentällä. Elän ja hengitän henkisyyttä ja rakastan turvallisen ja hyväksyvän tilan luomista aidoille, syville kohtaamisille asiakastyössäni.

Pitkästä ja perusteellisesta alan koulutuksestani huolimatta – tai ehkä juuri siksi – tulkitsen ja valmennan lempeästi, rennosti, maanläheisesti ja huumorilla. Henkisyys ei ole minulle hörhöilyä tai mystistä muminaa eikä myöskään ankaraa itsen työstämistä otsa kurtussa vaan kauniisti läsnä arjessa: siinä miten kasvamme, opimme ja oivallamme ja lähestymme samalla ydintämme ja valoamme.

Intuitiivisissa tulkinnoissani, Hyvät Vibat -valmennuksessani® ja kirjassani ohjaan sinut oman intuitiosi, valosi ja viisautesi äärelle ja luon sinulle turvalllisen tilan kasvaa, muuttua ja oivaltaa.
Maailmassa on helppo hukata itsensä. Seuraa hyviä viboja niin et eksy!