Pieniä suuria asioita

Pieniä suuria asioita

with Ei kommentteja

Usein haluaisimme saavuttaa elämässämme jotain suurta. Unelmoimme palkinnoista, voitoista, listasijoituksista, tähteydestä – tai edes ylennyksestä, bonuksista, arvostetummasta toimenkuvasta. Eivät aina ihan pieniä juttuja siis. Itsekin halusin ihan vaatimattomasti pelastaa maailman.

Ja hienoahan se onkin, jos menestyy, pystyy vaikuttamaan myönteisesti monen ihmisen elämään tai saa maailmassa aikaan merkittäviä muutoksia.

Loppujen lopuksi arkipäivä kuitenkin koostuu pienistä asioista: hetkellisistä kohtaamisista, ohikiitävistä tilanteista, nopeista valinnoista. Ja koska suurin osa elämää on arkipäivää, pienet jutut voivat loppujen lopuksi olla aivan yhtä tärkeitä – tai jopa tärkeämpiä – kuin ne suuret saavutukset.

Arjen pieni tärkeä asia on vaikkapa se, miten suhtaudut toisiin: hymyiletkö ja toivotat hyvät päivänjatkot vai tuhahdatko ärtyneesti tientukkeena olevalle mummolle. Pyritkö kuuntelemaan työkaveria myötätuntoisesti vai ajatteletko, että taas tuokin tuossa valittaa, tekisi jotain elämälleen. Tuomitsetko vai yritätkö ymmärtää niin omia kuin toisten mokia, autatko vai käveletkö ohi?

Jokaisella on aina välillä huonoja päiviä, jolloin turhauttaa ja tekee mieli lyödä hanskat tiskiin. Miten ihanaa on saada sellaisena päivänä kiitosta, tsemppiä tai kannustusta! Omaa päivääni on usein piristänyt asiakkaalta saatu palaute: joku sai upean oivalluksen, joku innostui tai rohkaistui. Mahtavaa!

Me tarvitsemme toisiamme muistuttamaan siitä, että olemme tärkeitä ja rakkaita. Yksi pieni sana, ele tai hymy voi olla ratkaiseva. Se auttaa meitä jatkamaan, sinnittelemään, ponnistelemaan kohti niitä suuria saavutuksia.

Minäkin haluan edelleen kiihkeästi parantaa maailmaa, tuoda tänne valoa ja rakkautta, auttaa ihmisiä näkemään oman valonsa ja voimansa, muistamaan, keitä he oikeasti ovat. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oivaltanut, että käytännössä se tapahtuu yksi pieni teko kerrallaan, keskellä arjen pyöritystä.

Leena Siitonen

Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, näkijä ja energiavalmentaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella. Leena tekee intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa valmennettaviaan energiatyöskentelyn avulla stressistä ja turhautumisesta sisäiseen varmuuteen, eheyteen ja tasapainoon vastaanotollaan Helsingin Vallilassa ja Skypen kautta. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Seuraa hyviä viboja jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan Vibat haltuun -videoluennon energioiden hallinnasta.

Tutustu Leenan palveluihin

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa

Jaa blogiteksti:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin