Ihan hyvä päivä

Ihan hyvä päivä

with Ei kommentteja

Suunnitelmissani tämä päivä sujui näin: käyn heti aamulla joogassa, palaan sieltä seesteisenä juomaan aamukahvit auringonpaisteiselle pihalle, saan kaikki rästissä olevat kirjoitushommat tehtyä samalla kun edelleen nautiskelen auringonpaisteesta, illalla käymme miehen kanssa kauan kaivatun syvällisen keskustelun, elämä hymyilee.

Todellisuudessa päivä alkoi niin, että olin unenpöpperössä illalla laittanut herätyskellon soimaan tuntia liian myöhään. Siihen tyssäsi lupaava joogin ura tältä päivältä. Vilkaisu ulos ikkunasta riitti romuttamaan myös haavekuvat kaikenlaisesta aurinkoisuudesta.

Koska nettiyhteys pätki koko päivän, työt jumittivat pahasti, enkä saanut aikaiseksi puoliakaan siitä, mitä piti. Bonusyllärinä pakastimen ovi oli jäänyt auki ja pakastin oli umpijäässä. Suunniteltu syvällinen keskustelu miehen kanssa eteni suurin piirtein niin, että ensin hermostuin minä, sitten ärähti mies ja lopuksi molemmat mököttivät pakastimen tiputellessa säestykseksi vettä lattialle.

Puhun työkseni siitä, miten arki on vaativin henkinen harjoitus ja suurin opettaja, joten tällaisessa arjen opetustilanteessa ei auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen. No niin, mikä meni pieleen? Eipä oikeastaan mikään muu kuin se, että minulla oli odotuksia ja suunnitelmia. Niillehän maailmankaikkeus mielellään nauraa makeasti, varsinkin, jos ne uhkaavat mennä överiksi.

Päivän opetus oli siis pähkinänkuoressa se vanha tuttu: elämää ei voi hallita ja määräillä oman mielensä mukaan.

Pommiin nukkuminen harmitti oikeastaan vain siksi, että mielessäni oli valmis ajatus toisenlaisesta aamusta, johon vertasin todellisuutta. Sama päti säähän, työntekoon ja keskusteluun. Ongelmat syntyivät ainoastaan siitä, että asiat eivät menneetkään haluamallani tavalla, ja siksi nykyhetkeä oli kerta toisensa jälkeen kovin vaikea sulattaa.

Onnellisuuden salaisuus on hämmentävän yksinkertainen: että hyväksyy tämän hetken sellaisena kuin se on sen sijaan, että nurisee ja kapinoi sitä vastaan joka käänteessä.

On myös hyvä muistaa, että ihminen saa sitä, mitä tarvitsee eikä välttämättä sitä, mitä haluaa. Itse ei välttämättä aina tiedä parhaiten eikä näe koko kuvaa. Ehkäpä tarvitsinkin juuri nyt lepoa niin liikunnasta kuin työnteosta? Ehkä selkä olisi venähtänyt joogatessa? Ehkä oli hyvä asia, että pakastin tuli sulatettua nyt ennen lomia? Ehkä syvällisen keskustelun oli tarkoitus jostain syystä odottaa?

Ei voi tietää. Onneksi ei tarvitsekaan. Riittää, kun lakkaa vastustamasta sitä, mikä on, ja luottaa. Sateiseksi lepopäiväksi tämä oli oikeastaan ihan hyvä päivä.

Leena Siitonen
Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.  

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.  

Tutustu Leenan palveluihin.  

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.
Jaa blogiteksti:Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin