Näin surautat smoothien

Näin surautat smoothien

with Ei kommentteja

Kuuntelen aina ihailun- ja epäuskonsekaisin tuntein, kun terveysgurut mainitsevat huolettomasti surauttavansa aamupalaksi terveellisen ja vitamiinipitoisen smoothien. Jaahas. Teen minäkin usein smoothien, mutta siitä on surauttamiset kaukana.

Homma menee suurin piirtein näin: otan jääkaapista lehtikaalin, kookosveden, (jo vähän kuivahtaneen) inkiväärinpalasen ja likoamassa olleet kurpitsansiemenet. Unohdan viikunat, koska ne ovat eri hyllyllä. Kuorin (jo vähän mustuneen) banaanin, viipaloin henkeni uhalla pari omenaa (veitsi on aika tylsä) ja raaputan sekaan inkivääriä (enimmäkseen kuorta, koska kuivuneesta inkivääristä se ei irtoa kunnolla).

Huomaan, että olen unohtanut ostaa mustikoita ja että macajauhepurkki on tyhjä. Ihmettelen hetken, miksi ihmiset laittavat tyhjiä purkkeja takaisin kaappeihin.

Muistan viikunat, otan ne kaapista. Samalla kaadan kyynärpäällä kookosvesitölkin. Kuivaan pöydän. Kiskon viikunoista vaivalloisesti kovat kannat irti. Etsin epätoivoisena pakastimen perukoilta edes jotain marjoja; löydän lopulta umpijäisen köntsän mansikoita. Totean, että pakastin pitäisi sulattaa. Stressaannun asiasta.

Revin pakastepussin irti mansikkaköntsästä ja pudotan köntsän tehosekoittimeen. Mietin, laittaisinko smoothieen selleriä, jota inhoan, mutta joka on huipputerveellistä.

Päädyn laittamaan sekaan yhden sellerinvarren ja toivomaan, ettei se maistu kovin paljon. (Maistuu, joka kerta.)

Huomaan, että tehosekoittimen kannessa on möhnää. Pesen, huuhtelen ja kuivaan kannen. Tungen jonkin aikaa töpseliä pistorasiaan, jossa on jotain vikaa, koska töpseliä on vaikea saada sinne. Toivon, etten saa aikaiseksi oikosulkua.

Painan tehosekoittimen nappia. Sekoitin murisee uhkaavasti (jäisen mansikkaköntsän ja viikunoiden takia) ja roiskuttaa mössöä ympäri kannua. Lisään vettä, että mössö sekoittuisi tasaisemmin. Tehosekoitin huokaisee ja alkaa jyryyttää.

Ja kas, lopulta smoothie on valmis kaavittavaksi hankalasti ja sotkuisesti ulos lasikannusta!

(Tosin lähempi tarkastelu paljastaa, että joukossa on vielä kokonaisia jäisiä marjoja ja yksi muussautumaton viikunanpala). Ei se mitään. Nam silti. Koska näinhän se oikeasti menee meillä arjessa – oli sitten kyse smoothiesta tai henkisestä kasvusta: askel kerrallaan urheasti kohti päämäärää, välillä iloisesti sotkien.

Leena Siitonen

Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.  

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.  

Tutustu Leenan palveluihin.  

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.
Jaa blogiteksti:Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *