Käyttöohje

Käyttöohje

with Ei kommentteja

Epäilin pitkään salaa, että muille jaettiin heti tänne synnyttyä jonkinlainen elämän käyttöohje, joka minulle unohdettiin antaa. Tai ehkä alussa pidettiin infotilaisuus, jonka missasin?

Jotenkin kummasti toiset tuntuivat aina tietävän, missä mennään ja osasivat toimia itsevarmasti eri tilanteissa; minä taas olen pienestä asti hämmästellyt mitä erilaisimpia normaaleina pidettyjä ilmiöitä ja ollut niistä usein ihan pihalla.

Tuossa alkuinfossa luultavasti kerrottiin powerpointin avustuksella keitä olemme, miksi olemme täällä, mitä elämässä on tarkoitus tehdä ja mikä taas ei missään nimessä kannata. Todennäköisesti siinä muistutettiin muun muassa interrailin, superhalvan viinin ja kasarimuodin vaaroista (erityisesti tämä osuus olisi ollut kiva kuulla etukäteen).

Infon missanneena etsin elämän tarkoitusta myöhemmin muun muassa yliopistosta, josta sitä ei kuitenkaan löytynyt. Ranskan kirjallisuuden luennoilla tosin tutustuttiin Perecin lupaavasti nimettyyn La Vie mode d’emploi (Elämä Käyttöohje) -nimiseen teokseen ja hetkeksi toivo heräsi, mutta se olikin kokeellisen kirjallisuuden klassikko eikä siinä oikeasti kerrottu, mistä on kyse.

Olen siis joutunut opettelemaan monet perusasiat aivan itse, useimmiten kantapään kautta.

Pikkuhiljaa selvisi, etteivät muutkaan olleet tainneet saada sitä käyttöohjetta.

Ehkä hyvä niin. Kävi nimittäin ilmi, että olemme täällä nimenomaan kokemassa, erehtymässä, oppimassa ja ottamassa asioista selvää. Kipeät kolaukset, nolot mokat, viiltävät sydänsurut ja hemmetinmoinen sählääminen ovat ilmeisesti sittenkin pakollisia, osa suurta opintosuunnitelmaa.

Käyttöohje olisi kai tehnyt kaikesta liian helppoa. Huokaus.

Silti olen sitä mieltä, että jonkinlainen infotilaisuus alkuvaiheessa olisi ollut kiva. Elämän oikeasti tärkeistä asioista – kuten rakkaudesta, anteeksiannosta, myötätunnosta. lempeydestä ja itsensä hyväksymisestä – olisi tarpeen puhua jo leikkikoulussa. Jakakaa nyt edes joku monistenippu, niin meillä kaikilla pienillä kulkijoilla olisi vähän helpompaa.

Leena Siitonen

Leena Siitonen on henkisen kasvun ohjaaja, näkijä ja energiavalmentaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella. Leena tekee intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa valmennettaviaan energiatyöskentelyn avulla stressistä ja turhautumisesta sisäiseen varmuuteen, eheyteen ja tasapainoon vastaanotollaan Helsingin Vallilassa ja Skypen kautta. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Seuraa hyviä viboja jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan Vibat haltuun -videoluennon energioiden hallinnasta.

Tutustu Leenan palveluihin

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa

Jaa blogiteksti:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin