Noora Korhonen, päiväkodin johtaja ja varhaiskasvatuksen opettaja

with Ei kommentteja

Valmennus ylitti odotukseni. En osannut odottaa tällaista muutosta ja luottamusta, joita olen saanut harjoitusten avulla. Valo ja rakkaus ovat lisääntyneet elämässäni. Olen oppinut hyödyntämään tekniikoita omassa arjessani, esimerkiksi päästämään irti ja luottamaan, että kaikki järjestyy parhaimmalla tavalla. En jumita enää asioissa niin kuin aikaisemmin vaan nautin ja iloitsen pienistä hetkistä arjessa, hyvissä viboissa. Tekniikat oli helppo omaksua ja tärkeää oli, että harjoittelimme niitä rauhassa yhdessä. Hienoa, että sain edetä omassa tahdissani; näin minulla oli aikaa tehdä ja sisäistää harjoitukset ennen seuraavaa kertaa. Aamuharjoitus on erityisen tärkeä, en tiedä miten tulisin toimeen ilman sitä. On ihana aloittaa päivä puhtaalta pöydältä! Olen ylpeä muutoksesta, jonka olen huomannut itsessäni. Suosittelen valmennusta kaikille, se on ehdoton väline itsensä kehittämiseen. Iso kiitos, olisinpa tullut aikaisemmin!

Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.  

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.  

Tutustu Leenan palveluihin.  

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.
Jaa blogiteksti:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin