Minna Bakhtaoui, asiantuntija

with Ei kommentteja

Kiitos vielä sieluni tulkinnasta. Tänään jo huomaan monia ihania asioita tapahtuneen! On hämmentävää, että monia pieniä yksityiskohtia myöten kerroit siitä oleellisesta ja oikeasta minusta, jolle kauneus ja ihanat pienet asiat tuovat onnentunnetta. Nauratti, että luit minusta sen haahuilunkin, jota itse kutsun vaeltamiseksi ilman päämäärää ja jolloin eteen voi tulla mitä ihmeellisempiä asioita. Nostit tulkinnassa näkyviin myös tällaisen överiempaattisen ihmisen haasteen vetää omat rajat. Olen sitä työstänytkin, ja nyt sain lisää ohjausta ja vahvistusta. Näit senkin, minkä itsekin olen parhaaksi havainnut itselleni: että tutkin varjopuolta mieluiten lempein menetelmin. Ja tanssi! Sehän on intohimoni ja villi puoleni. Sinun tulkinnassasi oli tunne, että on turvallisissa käsissä. Kiitos.

Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.  

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.  

Tutustu Leenan palveluihin.  

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.
Jaa blogiteksti:Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin