Johanna Koskinen, yrittäjä ja kirjoittaja

with Ei kommentteja

Asiakaspalaute Johanna koski

Valmennus ylitti odotukseni. Elämäni on kokonaisvaltaisesti kevyempää, koska luotan siihen, että maailmankaikkeudella on homma hallussa ja että eteen tupsahtelevat haasteet koituvat loppupeleistä parhaakseni (vaikkeivät toki aina mukavilta tunnukaan). Vastustamisen, puurtamisen, sinnittelyn ja taistelun sijaan olen oppinut kahmalokaupalla hyväksymistä, luottamista ja armollisuutta.

Leppoisasta tunnelmasta huolimatta valmennukset olivat sisältöä tulvillaan! Opin, että energiatyöskentely ei ole oikeastaan mitään hirveän ihmeellistä vaan aika helppoa ja varsin vaivattomasti sovitettavissa arkeen.

Parasta oli ehdottomasti se, että valmennuksesta oli konkreettista hyötyä elämässä. Esimerkiksi ahdistuneeseen oloon ja huolestuneiden tunteeseen saa tekniikoilla välitöntä pika-apua.

Koen, että tyytyväisyyteni elämään koheni, reaktiivisuuteni väheni ja opin suhtautumaan haasteisiin aivan eri tavalla kuin aiemmin. Energioihinsa voi vaikuttaa ja sillä tavalla saa aikaan pieniä ihmeitä jokapäiväisessä elämässään!

Suosittelen valmennusta kaikille, jotka haluavat voida kokonaisvaltaisesti paremmin – myös ihmisille, joiden ’arki tökkii’ tai jotka ovat tyytymättömiä nykyiseen elämäänsä.

Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.  

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.  

Tutustu Leenan palveluihin.  

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.
Jaa blogiteksti:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin